Frank Furedi: Miten EU pyrkii saamaan yksinoikeuden Totuuden määrittelyyn ja estämään kansalaisia kohtaamasta poikkeavia mielipiteitä
Maailman yhdenmukaistamiseen pyrkivät globalistiset instituutiot, kuten Euroopan Unionin komissio, ovat kiinnittäneet pakonomaisesti huomiota valeinformaation levittämiseen. Ne syyttävät erityisesti ulkopuolisia toimijoita, joiden väitetään uhkaavan valeinformaatiolla demokratian olemassaoloa. EU:n komission mukaan “Ulkomailta tuleva tiedon manipulointi ja tiedonvälitykseen puuttuminen ovat vakava uhka eurooppalaisille arvoille”. Komissio väittää että ”tämä voi murentaa demokraattisia instituutioita ja prosesseja estämällä ihmisiä tekemästä tietoon perustuvia päätöksiä tai vähentämillä vaaleihin osallistumista” (i).
Kertomusta ulkomailta tulevasta valeinformaatiosta käytetään säännöllisesti sellaisten poliittisten puolueiden ja vaalitulosten kiistämiseen, jotka eivät ole EU:ta ja monia länsimaiden hallituksia pyörittävien teknokraattisten eliittien mielen mukaisia. Väite ulkomaisesta tiedon manipuloinnista oli tekosyy kieltää populistisen ehdokkaan osallistuminen Romanian presidentinvaaleihin. Koska hän olisi hyvin todennäköisesti voittanut vaaleissa, osallistumiskielto oli eräänlainen pehmeä vallankaappaus. Samanlaisia väitteitä ulkomaisesta puuttumisesta esitettiin Brexit-kansanäänestyksen ja äskettäin Moldavian ja Tšekin vaalien yhteydessä.’
Varoitukset ulkomailta tulevasta tiedon manipuloinnista perustuvat väitteeseen että epäluotettavan tiedon levittäminen estää ihmisiä tekemästä valintoja oikean tiedon perusteella. Kaikissa vaaleissa on äänestäjien kuitenkin aina ollut pyrittävä erottamaan tosiasiat valheellisista tiedoista. Kautta historian on erilaisia toimijoita ja menetelmiä syytetty ihmisten johtamisesta harhaan tarjoamalla heille väärää tietoa ja vaarallisia ajatuksia. Antiikin Kreikassa väärän tiedon edustajia olivat sulavapuheiset demagogit, jotka pystyivät helposti ja tarkoituksellisesti valehtelemalla saamaan ihmisten huomion. Myöhempinä aikoina syytökset on kohdistettu kirjoihin, suuren levikin sanomalehtiin, radioon, televisioon ja nykyisin Internetiin.
Koska tiedon manipulointi on ollut tärkeä osa länsimaiden poliittista ilmapiiriä 1700-luvulta lähtien, voi kysyä miksi nykyajan kansalaiset olisivat tulleet kyvyttömiksi tekemään ”tietoon perustuvia valintoja” ja miksi heidän pitäisi jättää äänestämättä. Huolimatta EU:n komission nostattamasta paniikista tiedon manipulointia kohtaan, vuoden 2024 EU-vaalien 51 % äänestysaktiivisuus oli korkeampi kuin koskaan vuoden 1994 56 prosentin luvun jälkeen.
Kansalaiset ovat aina joutuneet kohtaamaan valeuutisia ja propagandaa. Miksi he olisivat nykyisin niiden huijattavissa todennäköisemmin kuin ovat olleet aiemmin? EU-eliitin nostattamaa paniikkia perustellaan tavallisesti sanomalla että uusi teknologia ”on tehnyt vihamielisille toimijoille mahdolliseksi levittää valeinformaatiota laajemmin ja nopeammin kuin koskaan ennen” (ii). Kannattaa muistaa että sama väite oli käytössä uusia tiedonvälityksen muotoja vastaan jo 1800-luvulla, ja 1900-luvun loppupuolella poliitikot ovat syyttäneet tiedotusvälineitä vaalitappioistaan.
Kirsten Drotner on käyttänyt termiä mediapaniikki korostaakseen sitä, miten tiedonvälityksen muutokset ja innovaatiot synnyttävät toistuvasti ahdistusta ja pelkoa (iii). Tällä tavalla reagoitiin 1700-luvulla sekä kirjallisen aineiston julkaisemisen että lukevan yleisön laajenemiseen. Tiedonvälityksen laajeneminen ja kaupallistuminen ovat saaneet aikaan sen, että kilpailevat osapuolet pyrkivät kyseenalaistamaan eri tiedonlähteiden uskottavuuden.
Uudenlainen media, varsinkin jos se on laajasti käytetty, on piilevä uhka vallitsevalle poliittiselle ja kulttuurin eliitille. Uuden viestintävälineen luominen lisää mahdollisuuksia keskustelemiseen, mikä voi sitten johtaa poliittisen järjestelmän kyseenalaistamiseen. Juuri näin on sosiaalisen median nousun myötä tapahtunut. Vaikka hallitsevien eliittien on ollut suhteellisen helppo valvoa ja säädellä tavanomaista mediaa, Internetin hallitseminen on osoittautunut vaikeaksi.
Sosiaalinen media on tehnyt miljoonille ihmisille mahdolliseksi ohittaa eliitin hallitsemat tiedonlähteet. Niistä poikkeavia viestejä on voitu suunnata suoraan uusille äänestäjäryhmille. Populististen puolueiden menestyminen viimeisen kymmenen vuoden aikana on yhteydessä niiden omien sosiaalisten medioiden syntymiseen ja niiden saamaan kannatukseen. Totta kai Internetissä on myös paljon todellista valeinformaatiota, mutta siitä varoittavat ovat itse asiassa huolissaan populististen vaihtoehtoviestien vaikutuksesta laajempaan yleisöön.
Valeinformaatiosta huolestuminen on yhteydessä kysymykseen luottamuksesta. Juuri luottamuksen heikkeneminen eliittejä ja niiden hallitsemia instituutioita kohtaan on ymmärrettävästi saanut eliitit huolestumaan vaikutusvallastaan yhteiskunnassa. Koska niiden edustama todellisuuskuva ei enää ole määräävässä asemassa, ne pyrkivät estämään vaihtoehtoisia mielipiteitä saamasta vaikutusvaltaa. Näitä pyritään kiistämään tuomitsemalla ne vääriksi.
Koko modernien yhteiskuntien ajan on yleisen mielipiteen hallitseminen ollut yhteiskunnan eliittiryhmille iso haaste. Liberalismin ja utilitarismin filosofi James Mill viittasi tähän ongelmaan vuonna 1825 esittäessään toiveen että eliitin edustama ajattelu tulisi hallitsemaan myös alempia yhteiskuntakerroksia. Hän kirjoitti:
”Keskiluokan alapuolella olevien ihmisten mielipiteitä muodostaa ja heidän ajatustapaansa ohjaa se yhteiskunnan älykäs ja hyveellinen kerrostuma, joka on kaikkein välittömimmin tekemisissä heidän kansaan, joilta he rientävät kysymään neuvoa ja apua monenlaisissa vaikeuksissaan, joista he ovat päivittäin suoraan riippuvaisia – terveydessä ja sairauksissa, lapsuudessa ja vanhuudessaan, joita lapset pitävät jäljittelyn arvoisina malleinaan, joiden mielipiteitä he saavat päivittäin kuunnella, pitäen kunnia-asianaan niiden omaksumista”. (iv)
Mill siis toivoi että ”yhteiskunnan älykäs ja hyveellinen kerrostuma” voisi toimia mallina muulle yhteiskunnalle ja saada omat mielipiteensä pysymään vallitsevina. Joka tapauksessa hän kuului eliittiin, joka todella uskoi tehtävänään olevan ohjata ja johtaa muuta yhteiskuntaa. Nykyajan eliittien käyttäytyminen ei enää perustu tähän ajatukseen. Ne ymmärtävät aivan oikein, että eivät enää ole ”jäljiteltäviä malleja” ja siksi he ovat valinneet strategiaksi estää kansalaisia kohtaamasta poikkeavia mielipiteitä. EU:n komissio on tyypillinen esimerkki valtakeskittymästä, joka ymmärtää että se ei enää ole ”jäljiteltävä malli” ja siksi se hakee muuta tapaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.
Viime vuosien aikana EU:n komissio on valmistellut ja hyväksynyt informaation valvonnan ohjelmat, joiden tarkoituksena on komission poliittisen auktoriteetin säilyttäminen. Näille aloitteille on myönnetty runsaasti rahoitusta ja niillä pyritään varmistamaan komissiolle yksinvalta päättää, millainen informaatio on luotettavaa ja millainen ei ole. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi käytetään runsaasti seuraajia saaneiden nuorten somevaikuttajien moraalista arvovaltaa. Yksi informaatiokentän hallintaan pyrkivistä EU:n ohjelmista on Building A Trustworthy Social Media Sphere: Countering Disinformation on Social Media. Sen käytössä on kuuden miljoonan euron budjetti ja kohteena 15-30-vuotiaiden mediaseuranta (v) .
Edellä mainittu ohjelma pyrkii edistämään sellaisen sukupolven syntymistä, johon kuuluvilla odotetaan olevan osaamista ”informaatiorehellisyydessä”. Yksi ohjelman tavoitteista on siten tällainen:
”Edistää uudenlaista yhteistyötä informaatiorehellisyyttä edustavien ryhmien (esimerkiksi tosiasioiden tarkistajien, medialukutaidon asiantuntijoiden, kansalaisjärjestöjen ja somevaikuttajien) välillä, jotta nämä voivat yhdistää voimansa ja oppia toisiltaan miten edistää medialukutaitoa ja kriittistä ajattelua nuorten eurooppalaisten keskuudessa”.
Tällaisella tavoitteenmuotoilulla pyritään luomaan kuva, että pieni tosiasioiden tarkistajien ja somevaikuttajien armeija koostuu luotettavista ja tasapuolisista asiantuntijoista, jotka toimivat tosiasioiden takaajina.
Monissa yhteyksissä EU:n viralliset asiakirjat käyttävät tosiasioiden tarkistajista nimitystä informaatiorehellisyyden ammattilaiset. Nämä informaation kontrollin lisääjät väittävät edellä mainittujen olevan olennaisen tärkeitä demokratian ylläpitämisessä. Heidän mukaansa ”informaatiorehellisyyden edistäminen sosiaalisen median seuraamisessa” on ”olennaista yhteiskuntien vastustuskyvyn ja vahvan demokraattisen keskustelun aikaansaamiseksi” (vi).
Viimeisen kymmenen vuoden aikana järjestelmällisesti luodut ”tosiasioiden tarkistajien”, ”vastainformaatio-asiantuntijoiden” ja ”informaatiorehellisyyden ammattilaisten” ryhmät koostuvat tavallisesti sellaisista kansalaisjärjestöaktivisteista, joita EU puolestaan rahoittaa. Nämä ryhmät ja muut luotettaviksi nimetyt yhteistyökumppanit antavat sitten lausuntoja valeinformaation uhkasta konkreettisissa tilanteissa, kuten äskettäin Moldovan vaaleissa.
Aina kun joku toisinajatteleva poliitikko tai populistinen puolue näyttää olevan saamassa merkittävää lisäkannatusta vaaleissa, organisoituneet tosiasioiden tarkistajien ryhmät esittävät väitteen informaation ulkomaisen manipuloinnin uhkasta tehdäkseen poliittiset vastustajat epäilyttäviksi.
”Tosiasioiden tarkastajat” ovat itseasiassa poliittisen taistelun osapuolia. ”Informaatiorehellisyyden ammattilaiset” ovat asiantuntijoiksi naamioituneita poliittisia aktivisteja. Heidän tehtävänään on tehdä informaatiosta poliittinen asia ja saattaa heidän kannaltaan väärät ”tosiasiat” epäilyksen alaisiksi. He esiintyvät asiantuntijoina, joiden väitetään pystyvän ongelmitta arvioimaan, mikä on totta ja mikä valhetta. Kokemuksesta kuitenkin tiedetään että asiantuntijuuden sankarit eivät parhaalla tahdollakaan pysty takaamaan informaation totuudellisuutta.
Loppujen lopuksi informaatiokentän totuudellisuus riippuu siitä, miten tärkeänä yhteiskunnassa pidetään sananvapautta ja julkista keskustelua. Eri mielipiteiden väliset yhteenotot opettavat kansalaisille, millaiset valinnat ovat yhteiskunnalle hyödyllisiä ja vain ne takaavat demokratian aidon toimivuuden.
Länsimaisissa yhteiskunnissa todellinen uhka demokratialle ei ole valeinformaation runsaus vaan erilaisten mielipiteiden leimaaminen pahoiksi ja muka tuloksiksi ulkomaisten hallitusten vaikutustoiminnasta. On todella vaarallista, että informaation totuudellisuuden takaaminen harhauttaa tukahduttamaan erilaisia mielipiteitä ja tunteita. Yhteiskunnat voivat tulla toimeen valeinformaation kanssa, mutta informaatiorehellisyyden ammattilaisten sensuuritoiminta uhkaa niiden elinvoimaa demokratioina.
Kirjoittaja on sosiologian emeritusprofessori ja Brysselissä toimivan MCC Brussels tutkimuskeskuksen johtaja. Furedi on julkaissut yli 26 kirjaa ja lukuisia artikkeleita. Suomeksi Furedilta on julkaistu kirja Rajat merkitsevät (Suomalaisuuden Liitto, 2020).
Viitteet:
(i) https://commission.europa.eu/topics/countering-information-manipulation_en
(ii) https://commission.europa.eu/topics/countering-information-manipulation_en
(iii) Drotner,K (1999) Dangerous Media? Panic Discourses and Dilemmas of Modernity, Peadagogica Historica: International Journal of History Education, 35:3, 593-619
(iv) James Mill: ”Government” (1820) teoksessa Essays on Government, Liberty of the Press and Law of Nations, London, J.Innes 1825; New York, A.M.Kelley (reprint edition) 1967, 31-32
(vi) extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://ec.europa.eu/info/funding-tenders/opportunities/docs/2021-2027/pppa/wp-call/2025/call-fiche_pppa-2025-disinformastion-young_en_pdf
 | A guest post by
|