Ilmari Rostila: Puhetta pakkoruotsista

Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan puheenvuoro PS:n puoluekokouksessa

Toimituksen saatesanat: Puheenjohtaja Rostilan puoluekokouksessa pitämä puheenvuoro julkaistaan Suomen Mielessä, koska se käsittelee Liiton kannalta keskeistä ja yhä ajankohtaista asiaa: ruotsin kielen pakollisuutta. Asia ylittää puoluerajat. Samalla haluamme kannustaa myös muiden puolueiden riveissä toimivia, politiikassa mukana olevia Liiton jäseniä käyttämään asiasta puheenvuoroja puoluekokouksissa ja muissa vastaavissa julkisissa tilaisuuksissa. Suomen Mieli on valmis julkaisemaan kaikki puheenvuorot, joissa tuodaan Liiton kielipoliittisia näkemyksiä esiin. Olemme liittäneet tähän artikkeliin myös videon puheesta. Tämä antaa lukijalle mahdollisuuden valita jutun lukemisen tai sen kuuntelemisen. Videota käytetään artikkelissa Suomen Uutisten luvalla. – JVG

Puhun asiasta, josta edelleen on pakko puhua, koska se ei ole poistunut mihinkään. Joku voi ajatella, että se on pieni asia, toinen ajattelee, että se on suuri asia. Kuitenkaan kukaan suomenkielinen ei voi sitä väistää, eli se tulee meille ruotsin osaamisen vaatimuksena vastaan. Pienestä pitäen.

Vallitsevan lainsäädännön mukaan kaikkien suomenkielisten on käytännössä osattava ruotsia. Osattava ja osattava. Tämä ei ole oikein. Ruotsin osaaminen ei ole yleissivistystä, eikä ketään saada pakolla tuntemaan, että ruotsin kieli on osa häntä itseään. Yleissivistystä ei pidä määritellä kielipoliittisesti.

Kaikille on myös selvää, että ruotsinkielisten palvelujen järjestämisessä ei tarvita kaikkia suomenkielisiä.

Pakkoruotsi tuli kouluihin vuonna 1968 todellisuudessa ulkopoliittisista syistä. Ne, jotka haluavat asiaan perehtyä, niin tietoa on tarjolla (ks. esim. päätöksenteon kuvaus Janne Väistön väitöskirjasta vuodelta 2017). Nämä syyt ovat poistuneet jo kauan sitten, ja viimeistään tietysti nyt NATO-aikana.

Pakkoruotsi ei ole oikein eikä kohtuullista.

Koska näitä ruotsin pakollisuuden perusteita on itse asiassa mahdoton ymmärtää, aiheuttaa tilanne suomenkielisissä tunteen omasta tyhmyydestä. Kenties pakkoruotsin painavin merkitys onkin symbolinen. Kaikille pakollinen ruotsi osoittaa ”kaapin paikan”, sen, että kukaan suomenkielinen ei saa elää ruotsia osaamatta tai ainakin opiskelematta.

Nykypäivänä Suomen kahden kieliryhmän suhteiden tulisi perustua hyväntahtoiseen realismiin, eli toisen osapuolen kunnioittamiseen ja tosiasioiden tunnustamiseen.

Tosiasiassa suomalaisten valtaenemmistö puhuu äidinkielenään suomea, ja pienehkö vähemmistö, n. 5 %, kuten tiedämme, ruotsia. Tästä seuraa eräitä muita tosiasioita, joista yksi on suomen ja ruotsin kielten erilainen merkitys yhteiskunnassa.

Ruotsin osaamisen tarve vaihtelee suomenkielisten keskuudessa paikkakunnittain ja on keskimäärin suhteellisen vähäinen. Tämä heijastuu myös kansalaisten mielipiteisiin. Ainakin puolet suomenkielisistä haluaisi ruotsin olevan vapaaehtoinen, eli valinnainen oppiaine.

Ruotsinkielisillä on oikeus omaan kulttuuriin, sen saavutuksiin ja kielensä turvaksi kehitettyihin laitoksiin, kuten omaan koululaitokseen ja palveluihin. Tähän perustuslaki antaa hyvät edellytykset. Perustuslaki kehottaa kuitenkin huolehtimaan myös suomenkielisten tarpeista. Ruotsin pakollisuus ei ole suomenkielisten tarve. Tämä tulisi hyväksyä. Ruotsin pakollisuus on turhaa alistamista, josta olisi syytä päästä eroon.

Ruotsin saamista valinnaiseksi on pidettävä esillä. RKP kohtuuttomine vaatimuksineen auttaa tässä. Mutta meidän itsemmekin on tehtävä asiassa sitkeästi työtä ja aloitteita. Äänestäjät muistavat ja näkevät, että perussuomalaiset yrittävät, että perussuomalaiset yrittävät tässäkin asiassa tehdä parhaansa – sitkeästi, johdonmukaisesti, kaikkien suomenkielisten ja koko Suomen parhaaksi.